TEATTERI ILMI Ö.

– todellinen teatterihybridi, jonka toiminnassa yhdistyvät erilaiset teatterityön muodot

 

Teatteri ILMI Ö:n on missiona on luoda uutta lasten- ja nuortenteatteria ja kulttuurista vanhustyötä sekä kehittää teatterin osallistavia työtapoja ja yleisötyötä. Teatteritaide on uuden löytämistä, rohkeita kohtaamisia ja osallisuutta.

Teatteri ILMI Ö:n keskeisimmät toimintaa säätelevät arvot ovat yhteisöllisyys, osallisuus, dialogisuus, taiteellinen rohkeus ja ekologisuus. Taide on meille moniaistinen, esteettinen kokemus, yhteiskunnallisen osallistumisen väline ja mahdollisuus dialogiin erilaisten ihmisten välillä.

Osallistavan ja soveltavan teatterin pioneerina ja teatterin moniottelijana teatterimme on tehnyt omaleimaista, yhteisöllistä ja osallistavaa taidetta 20 vuotta!

 

 

Teatteri ILMI Ö:n toimintamuodot

Teatteri ILMI Ö.  syntyi halusta perustaa työyhteisö, jossa voi laaja-alaisesti toteuttaa teatteritaidetta.

Meillä on kiertäviä kantaesityksiä eri kohderyhmille: lapsille, nuorille, aikuisille ja vanhuksille. Teemme taidehankkeita ja yleisötyötä: yhteisöteatteria, osallistavaa teatteria, teatteri-työpajoja, draamaa, koulutuksia sekä kulttuurin ja hyvinvoinnin yhdistäviä projekteja. Teatterikoulu ILMI Ö. antaa laajan oppimäärän mukaista opetusta lapsille ja nuorille teatteritaiteessa.

 

 

Useat esityksemme ovat rakentuneet devising- eli ryhmätyötavalla, joka on meille ominainen taiteellisen työskentelyn väline.  Työryhmätyöskentely mahdollistaa dialogisuuden ja kaikkien ryhmän taiteilijoiden näkökulmien ja luovuuden esiin tulemisen teoksissa.

Lasten- ja nuortenteatterina meillä on pienimuotoisten helposti liikuteltavien esitysten lisäksi visuaalisia teatteritekniikkaa tarvitsevia esityksiä, jotka toimivat parhaiten teatteritilassa.  Ohjelmiston pääaiheeksi on vuosiksi 2020-2024 valittu luonto, ympäristö ja ilmastonmuutos. Tutustu esityksiimme!

 

 

Teatteri on yhteisöllisen kohtaamisen paikka. Yhteisöteatteriprojekteissa osallistujat työskentelevät yhdessä taiteilijoiden kanssa erilaisista aiheista lähtien. Lue lisää!

Ohjelmistossamme on valmiita koulutuspaketteja työyhteisöjen, järjestöjen ja koulujen tarpeisiin. Tutustu  koulutustarjontaan!

Teatterikoulu ILMI Ö. mahdollistaa lapsille ja nuorille teatterin harrastamisen tarjoamalla heille teatteritaiteen perusopetusta ja pitämällä teatterikerhoja kouluissa. Lisätietoja Teatterikoulu ILMI Ö:n sivuilla!

 

Kerro meille mitä tarvitset, tarjoamme mielellämme teatterialan ammattitaitoamme ja kehitämme kanssasi ratkaisun. Kysy lisää!

Vuokraamalla teatteritilaamme saamme vieraaksemme kiinnostavia teatteriryhmiä ja toimijoita. Tutustu vierailuesityksiin. Tilanvuokrauksesta kiinnostuneille löytyy lisätietoja täältä.

 

Katso Teatteri ILMI Ö:n 20-vuotiskuvakooste täältä.

 

Tutkimuksia ja opinnäytetöitä Teatteri ILMI Ö:stä

 

Kysy lisää toiminnastamme!

 

Teatteri ILMI Ö.

pähkinänkuoressa

ammattiteatteri

perustettu 2002

yritysmuodoltaan osuuskunta, jossa on 17 jäsentä